16.6.2010: Tommi Kitti & Co. lopettaa toimintansa
Suomen merkittävimpiin tanssitaiteilijoihin lukeutuva Tommi Kitti on toiminut suomalaisen tanssin pioneerina jo neljä vuosikymmentä, ja on tässä ajassa luonut ympärilleen legendan maineen.
Kuluvana vuonna myös hänen nimeänsä kantava tanssiryhmä Tommi Kitti & Co. on saavuttanut merkittävän paalun suomalaisen tanssitaiteen historiassa, ryhmä juhlii 10-vuotisjuhlaansa.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana Kitin ainutlaatuiseen liikkeeseen pohjautuva ryhmä on tuottanut kotimaisille sekä kansainvälisille näyttämöille yhteensä 14 ensi-iltaa sekä esiintynyt lähes kaikilla merkittävillä nykytanssin estradeilla niin kotimaassa kuin ulkomailla.
Juhlavuosi on kerännyt ympärilleen mittavan Suomen kiertueen, joka toimii juhlana menneille vuosille, mutta myös samalla jäähyväisnäytöksinä ryhmän lopettaessa aktiivisen toimintansa vuoden 2010 lopussa.
Tanssiryhmän viimeiset esitykset nähdään lähinnä kotimaassa. Juhlanäytöksen tupla-illassa estradille palaa niin ensemblen, kuin myös yleisön rakastama teos Väärä Sävellaji..., sekä Ranskassa palkittu ryhmän esikosteos Asetelma neljälle tanssijalle. Kiertueen ohjelmistossa nähdään myös A Trip, Kitin kaikki maanosat kiertänyt ja juuri Budapestistä kotiin palannut legendaarinen "bluestykitys".
Kiertueaikataulu:
27.8. A Trip, Tanzhaus NRW, Düsseldorf, Saksa
12.9. A Trip, Teatterifestivaali Manifest, Turku
17.9. Juhlanäytös, Tanssia Tyrkyllä festivaali, Oulu
30.9.-2.10. A Trip, Vaasan Kaupunginteatteri, Vaasa
5.-6.11. Juhlanäytös, Sotku, Kuopio
7.11. Juhlanäytös, Generaattori, Kajaani
26.-28.11. Juhlanäytös, Stoa Itä-Helsingin Kulttuurikeskus, Helsinki
30.11. A Trip, Joensuun Kaupunginteatteri, Joensuu